5 Horoskooppimerkkiä, jotka ajautuvat helpoiten suhteisiin työkavereiden kanssa

26.5.2021

Meitä varoitetaan usein sekoittamasta työtä ja huvia, mutta silti ajaudumme usein tilanteisiin, joissa rajat hämärtyvät. Ihmiset, joille näin käy useammin, eivät välttämättä ole tietoisia tekemisistään tai sitten vastavuoroisesti pyrkivät kollegan sänkyyn tarkoituksellisesti.

Ongelma työn ja nautinnon sekoittamisessa on se, että se voi vaikuttaa negatiivisesti työn tuottavuuteen ja maineeseen. Jos läheiset välit kylmenevät työkaverin kanssa, voi yhdessä työskentely olla jatkossa kiusallista ja tuskallista, myös muille kollegoille. Tämä heikentää työilmapiiriä tuntuvasti.

Jos alat tapailemaan kollegaasi työpaikkasi sääntöjen vastaisesti, saatat tuntea olosi kapinalliseksi. Mutta ole varovainen, valintasi saattaa nimittäin kostautua ennemmin tai myöhemmin. Nämä 5 horoskooppia ovat kaikkein taipuvaisimpia irtosuhteisiin työpaikalla:

 

Kaksoset (Touko 21 – Kesä 20)

Kaksoset ovat hyvin sosiaalisia ihmisiä. Usein he työskentelevät paikoissa, jotka ovat täynnä heidän mielestään mukavia ihmisiä. Joskus rajat saattavat kuitenkin kadota ja kaksoset voivat päätyä irtosuhteisiin työkavereiden kanssa.

Usein se ei ole tarkoituksellista, sillä kaksonen ei tuo tunteitaan esiin työpaikalla. Kun kaksoset löytävät ihmisen, joka ymmärtää heitä niin älyllisellä kuin tunteellisella tasolla, voi jarrujen painaminen olla siinä vaiheessa mahdotonta.

 

Oinas (Maali 21 – Huhti 19)

Oinaat ovat intohimoisia ja impulsiivisia. Aina he eivät välitä tekojensa seurauksista ehkä niin paljon kuin pitäisi. Oinaat voivat haluta välitöntä tyydytystä eivätkä jaksa miettiä liikaa. Ongelmana on vain se, että ajattelemattomuus saattaa johtaa rajojen ylittämiseen.

Työn ja huvin sekoittaminen saa oinaan ajatukset harhailemaan ja suorituskyky töissä heikkenee. Jos oinas päätyy liian läheiseksi pomonsa kanssa, voi se johtaa ajattelemattomiin tunteenpurkauksiin tai sopimattomiin lausahduksiin.

 

Vaaka (Syys 23 – Loka 22)

Vaa’alle läheisyyden tunne tulee luonnostaan, eikä työympäristö vaikuta sen syttymiseen. Hyvä ja ammattimainen suhde työkaveriin voi tehdä töiden tekemisestä mukavaa, mutta jos suhde muuttuu liian lämpimäksi, vaaka ei välttämättä ymmärrä sen potentiaalisia seurauksia, kuten luottamuksen menettämistä.

Työn ja huvin yhdistäminen voi kuulostaa hyvältä idealta, mutta sillä voi olla pitkäkestoisia negatiivisia seurauksia, joista vaaka ei välttämättä toivu koskaan. Väärinkäsityksiä ja väärinymmärryksiä sattuu helposti, ja niistä toipuminen vie paljon aikaa.

 

Härkä (Huhti 20 – Touko 20)

Härillä on tyypillisesti paljon itsekuria, mutta jos joku osoittaa kiinnostuksensa härkää kohtaan, tilanne on täysin eri. Härkä ei osaa kieltää itseltään mitään. Härkä on erinomainen flirttailija, mutta ei välttämättä aina tiedä, koska painaa jarrua flirttailutilanteissa.

Joskus härkä kokee työn ja huvin sekoittamisen järkevänä valintana. Miksei muka voisi ottaa paria drinkkiä illastaessasi asiakkaan kanssa? Ongelma piilee siinä, ettei härkä osaa lopettaa ja pian härän suusta saattaa paukata epäammattimaisiakin juttuja.

 

Vesimies (Tammi 20 – Helmi 18)

Vesimies kuvittelee osaavansa erotella työn ja huvin. Vesimies ei anna itsensä antautua tunteille ja osaa lopettaa ajoissa.

Valitettavasti vesimies saattaa olla jo hieman liiankin itsevarma. Jos joku on mustasukkainen vesimiehelle, se ei ole vesimiehen ongelma. Vesimies tekee mitä haluaa, eikä kukaan voi pysäyttää häntä. Vesimiehet myös muuttuvat jatkuvasti. Asiat, jotka heidän mielestään on normaalia tällä viikolla, saattavat olla täysin pois suljettuja ensi viikolla. Tämä arvaamattomuus saattaa helposti johtaa myös varomattomiin tekoihin työpaikalla.

 

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Your Tango
Lähde: Pixabay.com