Tutkimus paljastaa: Viini edistää sydämen ja verisuonten terveyttä – mutta vain, jos teet näin

14.11.2020

Olet varmasti kuullut joskus siitä, että viinin juominen tekee hyvää sydämellesi. Väitteessä piilee totuuden siemen, mutta siemenen löytäminen vaatii säännöllistä kuntoilua, kertoo uusi tutkimus.

 

Näin tutkimus tehtiin

Tutkimuksessa jaettiin 146 koehenkilöä kahteen ryhmään: valkoviiniryhmään ja punaviiniryhmään. Tutkittavia pyydettiin pitämään kirjaa siitä, kuinka paljon he joivat viiniä ja muita alkoholijuomia, mitä he söivät ja kuinka paljon, kuinka paljon he liikkuvat ja urheilevat ja mitä lääkkeitä he söivät.

Tutkijat myös mittasivat tutkittavien kolesterolitasoja tutkimuksen alussa, 6 kuukautta tutkimuksen alkamisen jälkeen ja kun tutkimusta oli kulunut 12 kuukautta.

 

Kolesterolin määrä ja juominen

Juotuaan vuoden ajan viiniä maltillisesti, osallistujien huonon kolesterolin määrä oli hieman laskenut riippumatta siitä, mitä viiniä he joivat. Kokonaisuudessaan kolesterolitasot eivät mainittavasti muuttuneet, elleivät tutkittavat harrastaneet liikuntaa vähintään kaksi kertaa viikossa.

Riittävästi liikuntaa harrastaneilla tutkittavilla huonon kolesterolin määrä oli laskenut, hyvän kolesterolin kasvanut ja kokonaiskolesterolimäärä oli laskussa.

 

Viinin ja liikunnan yhdistelmä

Tutkijat eivät ole täysin varmoja, miksi juuri liikunnan ja viinin yhdistelmä voi nostaa hyvän kolesterolin määrää elimistössä. He aikovatkin tutkia asiaa jatkossa lisää ymmärtääkseen syy-seuraussuhdetta paremmin. Oli asia sitten miten tahansa, nämä tulokset antavat hyvän tekosyyn juoda lasillinen viiniä tänä iltana. Mutta muista kuitenkin hikoilla ennen sitä!

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Women's Heath Mag
Lähde: Artikkelikuva / Pixabay