Kuinka paljon seksiä tulisi harrastaa viikossa?

Kuinka paljon seksiä tulisi harrastaa viikossa?

30.11.2017

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Seksi ja terveys kulkevat käsi kädessä. Tutkimusten mukaan seksillä on tekemistä kapean vyötärön, vahvemman sydämen ja alentuneen rintasyövän riskin kanssa. Seksi on myös mannaa mielenterveydelle, sillä seksi vähentää masentuneisuutta ja kohottaa mielialaa.

Mutta seksiä harrastetaan kuitenkin jatkuvasti vähemmän, kertoo tuore tutkimus.

Vuosina 2010-2014 keskivertoamerikkalainen harrasti seksiä 9 aktikertaa vähemmän kuin vuosina 2000-2004. Määrän lasku oli vielä jyrkempää aviopareilla; kertoja oli 16 vähemmän.

 

Netflix vähentää seksin määrää

Mistä on siis kyse? “Voimme vain spekuloida,” kertoo Jean Twenge, yksi tutkijoista. Aviopareilla lasku voi johtua töiden lisääntymisestä ja siitä, että lapset vievät enemmän aikaa.

Lisäksi suoratoistopalveluiden myötä kilpailu vapaa-ajastamme on kireämpää. ”Vapaa-aikaa voi nykyään käyttää niin monella tavalla kotona,” hän sanoo. Netflixin ja muiden laitteiden houkutus voi vähentää seksiä huomattavasti.

Elämämme ei ole kuitenkaan vielä aivan täysin seksitöntä. Keskivertoaikuinen harrastaa seksiä 54 kertaa vuodessa, eli hieman useammin kuin kerran viikossa. Aviopareilla luku on hieman pienempi, 51.

Ja se on vain hyvä asia, sillä psykologian professori Amy Muisen tutkimusten mukaan seksin harrastaminen kerran viikossa maksimoi onnellisuuden.

 

Paljon seksiä harrastavat ovat onnellisempia

Muise havaitsi työryhmineen, että paljon seksiä harrastavat ovat onnellisempia. ”Seksi tekee parisuhteesta tyydyttävämmän,” hän muistuttaa. Mutta jos seksiä harrastaa useammin kuin kerran viikossa, vaikutukset eivät ole niin voimakkaat.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seksin harrastaminen muutaman kerran viikossa olisi paha asia, se ei vain lisää onnellisuutta enempää.

On tietenkin vaikeaa osoittaa syy-seuraus-suhteita seksille ja terveydentilalle. Onnellinen, terveellinen elämäntyyli johtaa seksin määrän kasvuun; seksi itsessään ei välttämättä paranna fyysistä ja henkistä terveyttäsi. Kuitenkin, oli seksi sitten hyvinvoinnin oire tai syy, hyvän seksielämän eteen kannattaa nähdä vaivaa.

 

Seksin lisäämisen yrittäminen kasvattaa paineita

Jos et pysy kerran viikossa-tahdissa, voi olla fiksua tehdä jotain asialle. Älä kuitenkaan pakota asiaa paranemaan. Vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että parit, jotka yrittivät harrastaa enemmän seksiä, eivät olleet onnellisempia.

Tutkimuksen toteuttaja, professori George Loewenstein ei kuitenkaan täysin allekirjoita tuloksia: ”Jälkeenpäin ajateltuna, ei välttämättä ollut järkevää kehottaa aviopareja tuplaamaan seksin määräänsä, sillä se toi paineita makuuhuoneeseen.”

Muise myös huomauttaa, että tutkimukseen osallistuneet parit harrastivat jo ennen tutkimusta seksiä vähintään kerran viikossa. ”On mahdollista, että nämä parit saivat jo kaiken irti harrastamastaan seksistä,” hän sanoo.

“Uskon silti edelleen, että parit voisivat hyötyä pienestä ulkopuolisesta rohkaisusta,” Loewenstein sanoo. Tämä pätee erityisesti, jos olette olleet kumppaninne kanssa pitkään yhdessä.

”Kun mies ja nainen ovat olleet kauan yhdessä, ei toisen riisuutumisesta saa enää niin sykähdyttävää tunnetta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö seksi voisi olla aivan yhtä hauskaa ja virkistävää kuin aina ennenkin,” hän sanoo. Liekin leimahtaminen voi vain viedä hieman enemmän aikaa.

 

Lue myös: Naiset kyllästyvät parisuhteissaan seksiin vuoden jälkeen

Lue lisää: seksi & romantiikka uutisia

Lähde: Health.com
Lähde: Artikkelikuva: Pixabay / Pexels

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:


Osallistu keskusteluun