Näistä 16 piirteestä tunnistaa aidon rakkauden

27.9.2020

01. Rakkaudessa ei ole odotuksia toista kohtaan

Me kaikki toivoisimme, että muut ihmiset käyttäytyisivät toiveidemme mukaan. Haluaisimme heidän ehkä olevan helliä, sosiaalisempia, fiksumpia, kunnianhimoisempia, mitä vaan. Nämä kaikki ovat odotuksia, jotka eivät sisälly aitoon rakkauteen. Aidossa rakkaudessa saa olla täysin oma itsensä ilman, että pitäisi asettua tiettyyn muottiin.

 

02. Rakkaudessa ei uhriuduta tai syyllistetä

Todellisessa rakkaussuhteessa ei ajatella, että toinen haluaisi satuttaa toista tai että toinen olisi väärässä. Siinä toimitaan yhdessä, ikään kuin symbioosissa. Tosirakkaudessa otetaan vastuuta, annetaan anteeksi ja sallitaan toisen olla oma itsensä.

 

03. Rakkaudessa osataan päästää irti

Rakkaus ei tarkoita omistamista. Rakkaudessa oma vapaus ja tila säilyy. Siinä ei pidetä liian tiukasti kiinni tai yritetä katkoa toisen siipiä. Rakkaudesta pitää saada vapautua, jos niin tahtoo.

 

04. Rakkaus ei vaadi sinua pysymään suhteessa

Saatat rakastaa jotakuta valtavasti, mutta ette välttämättä sovi yhteen. Ehkä et saa ansaitsemaasi kunnioitusta. Rakkaus ei tarkoita, ettet voisi jättää suhdetta. Voit lähteä ilman, että rakkaus katoaisi.

 

05. Rakkauteen ei sisälly mustasukkaisuus

Mustasukkaisuudelle ei ole tilaa rakkaudessa. Saatat ajatella, että jos et ole yhtään mustasukkainen, et ehkä rakasta riittävästi. Aidossa rakkaudessa rakkaus on täynnä itseluottamusta. Siinä saa olla varma, että toinen on onnellinen ja palaa luoksesi aina.

 

06. Rakkaudessa ei ole pelkoa

Tunteet ovat jatkumo, jonka toisessa päässä on rakkaus. Sitä seuraa kunnioitus ja ilo, onni, tyytyväisyys ja nautinto. Jatkumon toisessa päässä on viha, epävarmuus, mustasukkaisuus ja ahneus. Aidossa rakkaudella vihalle ja pelolle ei ole tilaa.

 

07. Rakkaus ei ole tarvitsemista vaan haluamista

Lapsille yritetään usein opettaa tarpeen ja halun eroa. Jos tarvitset jotakuta, perustuu tarve pelkoon. Pelkäät, ettet voi elää ilman häntä. Jos haluat jonkun ihmisen vierellesi, osoitat rakkauttasi ja näytät, että hänellä on vapaus lähteä halutessaan.

 

08. Rakkaus on toimimista, ei vain tunne

Ihmisillä on taipumusta olla riippuvaisia intensiivisiin hyvän olon tunteisiin. Kun rakastaa, ei rakkaudesta halua päästää irti. Rakkauden huuma kuitenkin laantuu aina ajan myötä, mikä ei tarkoita sitä, että rakastamisesta pitäisi luopua. Rakkaus vaatii työtä: älä oleta tai pidä rakastasi itsestäänselvyytenä. Näytä että rakastat.

 

09. Rakkaus on ehdotonta

Ehdottomuus tarkoittaa, ettei rakkaudessa ole rajoja tai odotuksia. Ehdoton rakastaminen on vaikeaa, ja harvat osaavat sitä käytännössä. Mutta tosirakkaudessa tulee olla ehdoton sen suhteen, ettei yritä muuttaa kumppaniaan toisenlaiseksi.

 

10. Rakkaudessa toinen ihminen asetetaan edelle

Ihmisillä on luontainen selviytymisvietti, mikä näkyy joskus itsekkäinä toimina. Se ei kuitenkaan toimi hyvin parisuhteessa. Jos et aseta kumppanisi tarpeita omiesi edelle, annat katkeruudelle tilaa. Aidossa rakkaudessa välitetään todella toisen onnesta ja sen eteen ollaan valmiita näkemään vaivaa.

 

11. Rakkaus on kaikista voimakkain värähtelevä tunne

Tiedemiehet ovat todistaneet, että tunteet, kuten rakkaus ja pelko värähtelevät hyvin eri tavoin. Värähtelyä voidaan mitata: rakkaus värähtelee erittäin nopeasti, pelkoon perustuvat tunteet kuten kateus ja viha hitaasti. Kun rakastat aidosti, ei se perustu vihaan. Sen sijaan, rakkauden värähtely varmistaa, että olosi on hyvä vuoden jokaisena päivänä.

 

12. Rakkaus tarvitsee huomiota

Rakkaus ei hyljeksi tai käännä katsettaan pois. Rakkaus haluaa olla läsnä ja yhdessä. Joskus rakastavaiset ajattelevat, että rakkauden eteen ei tarvitse enää nähdä vaivaa. Mutta aidossa rakkaudessa huomionosoitusten antamisesta nautitaan. Rakkauden osoittaminen tuntuu hyvältä, ei velvollisuudelta.

 

13. Rakkaus ymmärtää ja hyväksyy erilaisuudet

Me kaikki olemme erilaisia. Edes identtiset kaksoset eivät ole samanlaisia. Heilläkin on erilaisia odotuksia ja haaveita. Aidossa rakkaudessa erilaisuutta ei tuomita, vaan vaalitaan.

 

14. Rakkaus ei ole aina samanlaista

Kirjailija Gary Chapman on esitellyt viisi eri tapaa antaa ja vastaanottaa rakkautta: sanat, palvelukset, lahjat, ajan viettäminen yhdessä ja kosketus. On tärkeää oppia ymmärtämään muiden ihmisten rakkauden ilmaisuja. Näin opit ymmärtämään myös kumppaniasi paremmin ja rakastamaan paremmin.

 

15. Rakkaus saa olon tuntumaan hyvältä

Monet ihmiset sekoittavat parisuhteen rakkauteen. Vaikka eläisitkin suhteessa, ei se tarkoita, että olisit aidosti rakastunut. Jos suhde sisältää mustasukkaisuutta, läheisriippuvaisuutta, jatkuvaa tappelua, pahoinpitelyä, ei rakkaudelle ole tilaa. Aidossa rakkaudessa ei ole pelkoon perustuvia tunteita, vaan onnea ja hyvinvointia.

 

16. Rakkaudessa on empatiaa

Empatia tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen ihmisen kenkiin ja nähdä tilanteet hänen näkökulmastaan. Rakkaudessa empatia on syvää: kun toista sattuu, sinuakin sattuu. Jos rakastat toista todella, et halua satuttaa häntä. Haluat, että hänellä on kaikki hyvin. Välität hänen tunteistaan ja teet kaikkesi, että hän tietää sen.

Muista, että rakkaus on onnea, arvostusta ja hyvää oloa. Kaikki muu on jotain muuta, kuin rakkautta. Jos me kaikki rakastaisimme toisia kuin rakastamme itseämme, maailma olisi rutkasti parempi paikka.

Lue lisää: seksi & romantiikka uutisia

Lähde: Hufingtonpost.com
Lähde: Pixabay.com