Aikuisten suomalaisten arkiviihteen kärki ajanvietteet

25.11.2020

Suomalaisten aikuisten arki-iltojen viettotavat ovat muuttuneet rajusti viimeisten muutaman vuoden aikana. Samalla kun vapaa-aika on Suomessakin lisääntynyt, on myös tullut tarjolla entistä laajempi valikoima tekemistä. Lisäksi myös asenteet oman vapaa-ajan suhteen ovat muuttuneet samalla kun asenteet työtä ja työntekoa kohtaan on muuttunut.

Jo viimeiset 30 vuotta on Euroopassa levinnyt ajatus, missä ihminen itse on kaiken keskipisteenä, ja asiat pitää ensisijaisesti ajatella oman itsensä kautta. Tätä ennen vallassa ollut ajatusmalli oli yhteisö- ja valtiokeskeisempi, missä asioita tehtiin kollektiivisen hyvän puolesta. Nyt tämä kollektiivisuus on vähentynyt, ja se näkyy myös harrastuksissa ja arkiviihteessä.

 

Digitaalisuus luo pohjan

Yksi suurimmista muutoksen aikaansaajista on luonnollisesti ollut tekninen kehitys ja digitaalisuus. Netin ja tietoverkkojen kehitys yhdessä älypuhelinten ja tietokoneiden kehityksen kanssa on luonut paljon uusia mahdollisuuksia niin työntekoon, harrastamiseen kuin jopa tietokonepeleillä ansaintaan. Samaan syssyyn myös suomalaisten nettikasinoiden tulevaisuus on noussut aikuispelaajien eteen Euroopan asettaessa kaikenlaisia raja-arvoja ja odotusarvoja nettipelaajien ja nettioperaattoreiden toiminnalle.

Digitaalisuus on avannut käyttäjille mahdollisuuden pelata missä ja koska tahansa, ja tästä yksi laajimmista esimerkeistä on amerikkalaisen pelitalon vuonna 2016 koodaama Pokemon peli, missä pelaajat lähtivät itse liikkeelle jahtaamaan Pokemoneja puhelimillaan. Peli on yhä vuonna 2020 yksi eniten ladatuista peleistä ja se tuottanut pelitalolle jo miljardeja! Pokemon peli oli myös yksi niitä ensimmäisiä nettipelejä, jotka sopivat kaikenikäisille ja siksi sen pelaajamäärät pysyvät vuodesta toiseen aivan kärjessä.

 

E-urheilu tuli ryminällä

Suomalaiseen arkiviihteeseen kuuluvat pelit. Mutta ei niillä peleillä ole Suomessa aiemmin voinut ansaita. Maailmalla on voinut ansaita jopa flipperiä pelaillen tai konsolipeleillä, mutta pienestä Suomesta on voinut ponnistaa ammattilaiseksi vasta nyt viime vuosina e-Urheilun pelien kautta. Samalla kun pelaamisesta on tullut mahdollinen ammatti, on siitä tullut myös nuorten uusi suosikkiharrastus, ja itseasiassa ympäri maailmaa nuoret pelaavat mieluummin näitä pelejä kuin aloittavat jääkiekon, jalkapallon tai koripallon harrastamisen.

 

Suoratoisto valtasi kuvaruudun

Pelaamisen ohella tai sen edellä arki-iltojen täyttäjänä ovat kymmenet suoratoistokanavat. Suoratoisto tarkoittaa käytännössä sitä, että uutislähetysten katsojamäärät putoavat, kun televisiota katsotaan entistä enemmän ohjelmapohjaisesti valitsemalla omat suosikkiohjelmat suoraan laajoista ohjelmakirjastoista.

Enää katsojien ei tarvitse odottaa ohjelman alkamista, kun se voidaan aloittaa itse kirjastosta juuri silloin kuin haluaa sen katsoa. Ja mikä parasta, katsoja voi katsoa mielisarjojaan, vaikka linja-autossa tai junassa omalla mobiililaitteellaan. Mobiililaitteet eli älypuhelimet ovatkin tulleet yhdeksi tärkeimmäksi yksittäiseksi välineeksi meidän kaikkien arjessa ja juhlassa, vai onko sinulla enää erillistä kalenteria tai kameraa? Muistikirjaa tai puhelinmuistiota? Jopa maksaminen on mahdollista nykyään suoraan omalla älypuhelimella.

Finnpanelin vuonna 2019 tekemä tutkimus kertoi Online-katselun vieneen jo kolmanneksen 15–24-vuotiaiden katseluajasta. 25–44-vuotiaissa sen osuus on 13 prosenttia, 45–64-vuotiaissa 6 prosenttia ja yli 65-vuotiaista 2 prosenttia. 15–24-vuotiasta 10 prosenttia katselee televisioita ainoastaan verkon kautta.

Vuonna 2019 Netflixin osuus kaikesta katseluajasta oli jo 7 % ja YouTuben sama, mutta Ylen osuus kaikesta katselusta oli enää 43 % ja MTV:n vain 23%. Vuonna 2020 vastaavat lukemat tulevat varmasti kertomaan suoratoiston kasvamisesta edelleen. Ps. Vuoden katsotuin suomalainen elokuva on ollut Teräsleidit, jota on katsottu yli 247 000 kertaa.

 

Harrastuksen muuttuvat

Harrastustoiminta on tänä vuonna kokenut kovia, mutta ihmiset kuitenkin ovat käyneet harrastamassa siellä missä se suinkin on mahdollista. Suomalaisille on vuosi vuodelta ollut enemmän harrastusmahdollisuuksia tarjolla ja samalla harrastajamäärät per laji ovat saattaneet kokea kovia.

Esimerkiksi nuorten jääkiekko ja jalkapallojoukkueille on tietyissä ikäryhmissä vaikeuksia saada joukkueita entisellä tavalla kasaan, koska monet nuoret ovat siirtyneet enemmän e-Urheilun pelien pariin- eikä se mikään ihme ole, kun tiedetään useammankin suomalaisen e-Urheilijan tienanneen pelaamisellaan miljoonia euroja. Urheilussa jääkiekko on yhä Suomen suosituin urheilulaji, mutta suosituin liikuntaharrastus on suomalaisille kävelylenkit

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Piaxabay.com