6 Vatsavaivaa, joiden takia tulee mennä lääkäriin

31.3.2019

Joillekin meistä vatsaongelmat ovat säännöllinen osa elämää. Usein vaivat ovat akuutteja ja ohimeneviä, mutta on olemassa myös monia oireita, jotka viestivät jostain vakavammasta sairaudesta ja joita ei tulisi jättää huomiotta.

On vaikeaa tunnistaa, onko mikäkin vatsavaiva ohimenevä vai lääkärin apua vaativa. Seuraavassa 6 oiretta, joihin ei kannata suhtautua olan kohautuksella:

 

Kipu, joka ei lopu

Kaikki krooniset vatsavaivat, esimerkiksi kuukausia kestävä kipu, tulee hoidattaa lääkärillä tai ravitsemusasiantuntijalla. Oireita voivat olla esimerkiksi jatkuva ripuli, ummetus, syömisen jälkeinen kipu, turvotus tai ilmavaivat.

Oireet voivat johtua esimerkiksi ärtyneen suolen oireyhtymästä tai laktoosi-intoleranssista. Mutta kyse voi olla jostain vakavammastakin.

”On tärkeää käydä lääkärillä varmistamassa, ettei kyse ole tulehduksista tai keliakiasta,” kertoo Liz McMahon, ravitsemusterapeutti Philadelphiasta. ”Kun tiedetään, mistä oireet johtuvat, ravitsemusterapeutti voi suositella oikeanlaista ruokavaliota ongelman poistamiseen.”

 

Kipu, johon liittyy pahoinvointi tai oksentelu

Vatsavaivat, joihin liittyy pahoinvointi tai oksentelu voivat olla seurausta monesta asiasta, keroo Elena Ivanina, ravitsemusterapeutti. Mahdollisia sairauksia voivat olla esimerkiksi ruoansulatuskanavan tulehdukset, munuaiskivet, revennyt ovariaalinen kysta tai jopa sydänkohtaus.

Joskus pahoinvointi voi johtua yksinkertaisesti ylensyönnistä tai ruokamyrkytyksestä, joka paranee tavallisesti parissa päivässä.

”Kaikki tietävät, miltä tuntuu, jos vatsa menee sekaisin päiväksi tai pariksi,” Ivanina sanoo. ”Mutta jos kipu on uutta ja kestää pitkään, mene heti lääkäriin.”

 

Kipu, johon liittyy verinen uloste

”Kaikki veri, joka tulee peräaukosta tai suusta, tulee tutkituttaa lääkärillä,” kertoo Samantha Nazareth, ruokaterapeutti New Yorkista.

Muista, ettei ulosteen veri ole välttämättä punaista – se voi olla myös mustaa tai tervan väristä, mikä on tavallisesti merkki siitä, että veri vuotaa ylempänä ruoansulatuskanavassa, esimerkiksi vatsassa. Vuoto voi johtua monista sairauksista, kuten koliitista tai divertikuliitista.

Verisen näköinen uloste voi myös olla seurausta joidenkin ruokien tai lääkkeiden syömisestä. Syy voi olla esimerkiksi mustikoissa, lakritsissa tai rautatableteissa.

 

Yhtäkkinen ja kova kipu

Jos koet kovaa ja yllättävää kipua, kaikki tuskin on kunnossa. Tiettyyn kehon kohtaan kohdistuva kipu, joka pakottaa makuuasentoon tai vaikeuttaa hengitystä, voi johtua esimerkiksi munuaiskivistä tai sappikivistä.

Kyse voi olla myös umpilisäkkeen tulehduksesta. Tässä tapauksessa kipu pahenee eikä tunnu loppuvan. Kova kipu voi johtua myös mm. vatsahaavasta tai haimatulehduksesta.

Älä siis epäröi viiltävän kivun iskiessä, vaan suuntaa suoraan lääkäriin.

 

Kipu, johon yhdistyy nopea painon putoaminen

”Yllättävä painon putoaminen on aina huolestuttavaa ja tulee tutkituttaa lääkärillä, jos siihen liittyy kipua tai muita oireita,” Ivanina sanoo. Hän lisää, että kyseiset oireyhdistelmät voivat olla merkkejä syövästä, haimatulehduksesta tai vaikkapa Crohnin taudista.

 

Kipu, johon yhdistyy kuume

Jos vatsasi vaivaa ja ruumiinlämpösi nousee samalla, on se tavallisesti merkki tulehduksesta. Tulehdukseen tulee hakea apua lääkäriltä.

 

Loppujen lopuksi tunnet kehosi itse parhaiten, oli oireet sitten mitä tahansa. Jos epäilet vähänkin, että kaikki ei ole kunnossa, on aina parempi mennä lääkäriin ajoissa kuin liian myöhään.