5 vinkkiä, joilla parannat muistiasi

5 vinkkiä, joilla parannat muistiasi

7.10.2019

Omaa muistiaan voi parantaa erinäisin keinoin ja muistin toiminnan parantamiseen ja sen hyvään kuntoon kannattaa panostaa jo hyvissä ajoin. Muisti heikentyy jonkin verran iän tuomien muutoksien ohessa, mutta pitämällä itsensä aktiivisena ja harrastamalla erinäisiä muistia parantavia aktiviteetteja tätä voi ehkäistä. Nämä aktiviteetit voivat vaihdella fyysisistä haasteista pientä päänvaivaa aiheuttaviin erilaisiin aivopähkinöihin.

Uusien taitojen opettelua kannattaa jatkaa vanhankin ja erityisesti monipuolisesti tietoa ja toimintaa yhdistävät asiat, kuten korttipelit, ovat erinomainen tapa pitää mieli virkeänä. Korttipelejä on mahdollista pelata nettikasinoilla, joissa niitä voi kokeilla leikkirahalla. Esimerkiksi Zimpler kasinot tarjoavat lisäksi ilmaista pelirahaa ja muita nopeita maksutapoja.

 

1.  Liikunta on yksi parhaita muistin parantajia

Liikunnan merkitys terveydelle on tunnettu pitkään, mutta vasta viime aikoina on alettu ymmärtää sen merkitys myös muistin toiminnassa. Liikuntalajeissa esiintyy hieman eroa sen suhteen, miten ne auttavat muistin toimintaan. Yleisesti kuitenkin voidaan sanoa, että kaikki fyysinen aktiivisuus lisää aivojen hypotalamuksen verenkiertoa ja auttaa näin aivoja rakentamaan uusia hermoratayhteyksiä eri alueiden välille.

Muistin kannalta parasta liikuntaa ovat kävely, juoksu tai jooga. Esimerkiksi tanssi taas auttaa kehittämään erityisesti liikkeistä vastaavien pikkuaivojen toimintaa ja luovuutta.

 

2.  Kasvikset pitävät mielen virkeänä

Terveellinen ruoka on muistin ja muun hyvinvoinnin kannalta todella tärkeää. Syömällä esimerkiksi runsaasti kasviksia voi omille hermosoluilleen antaa juuri niitä rakennusaineita, joita ne tarvitsevat pitääkseen yllä normaaleja toimintojaan, joihin kuuluu myös muistin toiminta. Värikkäiden kasvisten, kuten marjojen ja hedelmien flavonoidit ja antioksidantit toimivat soluissa estäen vapaiden radikaalien toimintaa ja näin vähentävät solun proteiineihin kohdistuvaa vaurioita.

Tämä mahdollistaa sen, että solut kykenevät toimimaan optimaalisella tasolla ilman stressitekijöitä. Vapaat radikaalit syntyvät muun muassa solun aineenvaihdunnassa sivutuotteena.

 

3.  Sosiaalisuus auttaa muistin toimintaa

Ystävyyssuhteiden ylläpito on yksi tärkeimmistä asioista koko elämässä. Väitettä vahvistaa myös se, että sosiaalisesti aktiiviset ihmiset kärsivät muita harvemmin muistisairauksista ja moni dementiaa sairastava saattaa kokea oireiden hidastumista tai vähentymistä, kun sosiaaliset suhteet paranevat.

Ystävien seura vähentää myös stressiä, mikä puolestaan parantaa muistin toimintaa. Stressittömänä unikin tulee paremmin ja ihmisen nukkuessa aivot muun muassa säilövät muistiin päivän tapahtumia, poistavat kuona-aineita ja muodostavat uusia hermoyhteyksiä. Sosiaalisuus on siis yksi parhaita keinoja muistin virkistämiseen.

 

4.  Käsityöt haastavat aivot ja kädet

Erilaiset käsityöt ovat erinomainen harrastus niin nuorille kuin vanhoille. Hienomotoriikan kehittyessä tietyt alueet aivoista aktivoituvat ja verenkierto aivoissa lisääntyy. Käsityöt parantavat myös tehokkaasti keskittymistä, sillä ne vaativat huomion ohjaamista pieniin asioihin.

Keskittymiskyky puolestaan parantaa muistia, sillä huono keskittyminen johtaa siihen, että aivot käyvät ylikierroksilla, eivätkä ne kykene enää tallentamaan tarpeellista tietoa, vaan poimivat epäolennaisuuksia sieltä täältä. Käsitöissä joutuu toisinaan myös käyttämään luovuutta, mikä onkin erinomainen tapa aktivoida omia aivojaan ja siten parantaa muistia.

 

5.  Uudet taidot kehittävät ajattelua

Moni tietää, että vanhakin koira oppii uusia temppuja ja uuden opettelu myös parantaa muistia ja pitää ihmisen aktiivisena. Ihmiset jumiutuvat helposti rutiineihin, mikä osin onkin oman jaksamisen kannalta tärkeää. Muistin toiminnan kannalta on hyvä toisinaan haastaa itseään menemään epämukavuusalueelle, jossa joutuu tekemään asioita, jotka eivät ole ennestään tuttuja. Näitä voi olla vaikka uuden soittimen tai vieraan kielen opettelu. Kannattaa kokeilla aktiivisesti uusia asioita, jotta löytää juuri sen, mikä itselleen sopii kaikkein parhaiten.

Lisäksi kannattaa pysyä positiivisena, vaikka oppiminen ei tapahtuisikaan minuuteissa, päivissä tai edes kuukausissa. Kehitys tulee pieninä askelina ja jokainen harjoituskerta lisää muistiin uuden jäljen ja auttaa seuraavalla kerralla palauttamaan asiat mieleen helpommin.

Lue lisää: terveys & hyvinvointi uutisia

Lähde: Pixabay

Osallistu keskusteluun