Kuumat bruschettat – rapea, helppo ja herkullinen alkupala

5.3.2021

Klassinen Bruschetta on paahdettu leipä, jota tarjoillaan yleensä alkupalana. Perinteisesti leipä maustetaan valkosipulilla ja oliiviöljyllä ja paahdetaan tai grillataan rapeaksi.

Tässä versiossa koko komeus käy uunissa ja myös mozzarella grillataan rapsakaksi päältä.

 

 

VALMISTUAINEET

  • Maalaisleipää, ciabattaa tai patonkia
  • Tomaattia
  • Mozzarellaa
  • Valkosipulia
  • Oliiviöljyä
  • Basilikaa
  • Suolaa
  • Mustapippuria

 

 

VALMISTUSOHJE

Kuutioi tomaatti, revi basilika silpuksi ja sekoita keskenään.

Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria ja laita jääkaappiin maustumaan.

Leikkaa leipä siivuiksi ja asettele pellille leivinpaperin päälle

Puolita valkosipulin kynsi ja hiero valkosipulia leipien pintaan, erityisesti myös reunoihin

Pirskota leipien päälle oliiviöljyä

Lusikoi tomaatti-basilika täytettä leipien päälle

Asettele mozzarellaa leipien päälle

Paista leipiä uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia kunnes mozzarella on sulanut.

Aseta uuni vielä lopuksi grillivastukselle 2-5 minuutiksi ja paista kunnes mozzarella on saanut kauniin grillatun pinnan.

Viimeistele bruschettat mustapippurirouheella ja tuoreella basilikalla.

 

Lue lisää: ruoka & juoma uutisia