Oikeat rasvat ja niiden merkitys

3.9.2020

Meidän on syötävä rasvaa, jotta elimistömme perusprosessit toimivat

Me tarvitsemme rasvoja monestakin syystä – Felicia Stoler (ravitsemusterapeutti, liikuntafysiologi). A-, D-, E- ja K-vitamiinit ovat rasvaliukoisia, joten niiden täytyy sitoutua rasvaan, jotta kehomme voi käyttää niitä. Rasva ”toimii rasvaliukoisten vitamiinien kuljetusmekanismina”, selittää Stoler. Kaikilla näillä vitamiineilla on tärkeät roolit; yhdenkin puutteella on terveydellisiä seuraamuksia.

Rasvan auttaa myös ylläpitämään kehon lämpötilaa, eristää elimesi, tukee hormoonituotantoa ja solujen kasvua, sekä antaa meille energiaa. Rasva on siis todella tärkeää.

food01

Rasva tekee lisäksi ruoasta herkullista, joka tekee aterioistamme täyttävämpiä ja voi hillitä ylensyöntiä, niin järjenvastaiselta kuin se saattaakin kuulostaa.

Rasvassa on 9 kaloria grammaa kohti verrattuna proteiinin ja hiilihydraattien 4 kaloriin grammaa kohti. “Koska rasvassa on niin runsaasti kaloreita, se on myös erittäin täyttävää. Se on hyvä asia, koska ihannetapauksessa se tarkoittaa, että voit syödä tietoisesti tai käyttää pienen määrä tunteaksesi olosi täydeksi.” – Caroline Kaufman, ravitsemusterapeutti. Koska rasva on niin raskasta, keholla kestää kauemmin sulattaa se, ja pysyt kylläisenä pidempään.

Lisäksi rasva tuo ruokaan upean maun. Se tekee ruoan mausta pehmeän, täyteläisen ja erittäin herkullisen. Kun valitset vähärasvaisia vaihtoehtoja, et saa samaa makutyydytystä, ne ovat vähemmän täyttäviä, ja jäät todennäköisesti himoitsemaan lisää. “Sanon aina asiakkailleni, että on parempi, jos he syövät sopivan annoksen tavallista jäätelöä, koska se maistuu hyvältä ja siinä on oikea suutuntuma, maku, rakenne ja aromi,” sanoo Stoler. Kun koet aistielämyksen, jota halusit ja odotit, olet todennäköisemmin tyytyväinen ja lakkaat syömästä, kun olet syönyt kylliksesi.

 

Kun yritykset tekevät vähärasvaisia versioita ruoista, niihin täytyy yleensä lisätä sokeria täyteläisen herkullisuuden korvaamiseksi.

Kun valmistajat poistavat rasvaa, se täytyy korvata jollain, joka pitää rakenteen ja maun tarpeeksi samankaltaisena. Se jokin on useimmiten sokeri, joka on aivan yhtä huono, ellei huonompi vaihtoehto, tai jokin muu lisäaine, jotka ovat täysin tarpeettomia. “Tiivistettynä: Syö oikeaa ruokaa, nauti siitä ja tarkkaile annoskokojasi,” neuvoo Kaufman.

food02

 

Tärkeintä on varmistaa, että syöt enimmäkseen hyviä kasvirasvoja.

Kertatyydyttymättömät ja monityydyttymättömät rasvat sisältävät välttämättömiä omega-3-rasvahappoja, joita kehomme ja aivot tarvitsevat (kaikkiin edellä mainittuihin tärkeisiin tehtäviin), ja niiden on osoitettu auttavan alentamaan verenpainetta, vähentämään sydänsairauksien riskiä, ​​ja tasapainottamaan verensokeria. Stoler suosittelee myös tyydyttyneille rasvoille eläinperäisten valmisteiden sijaan kasvipohjaisia lähteitä, kuten kookospähkinöitä ja pähkinöitä.

Mayo Clinic muistuttaa, että ruoka, joka koostuu enimmäkseen kertatyydyttymättömistä ja monityydyttymättömistä rasvoista on nestemäistä huoneenlämmössä. Molekyylit, jotka muodostavat tyydyttyneet rasvat, on pakattu tiukemmin yhteen, joten ne ovat huoneenlämmössä kiinteitä ja kehollemme vaikeampia polttaa. Muutamia hyviä terveellisten rasvojen lähteitä: rasvaiset kalat, kuten lohi ja tonnikala, oliiviöljy, pähkinät, siemenet, ja avokado.

Lopputulos: Ei ole hyvä syödä runsaasti rasvaa, mutta sitä ei kannata myöskään poistaa ruokavaliosta.

Rasvan kohtuullinen kulutus ja enimmäkseen kerta- ja monityydyttymättömien rasvojen painottaminen on helppo ja herkullinen tapa parantaa terveyttä, tyydyttää mieliteot ja auttaa tekemään yleisestikin terveellisempiä ruokavalintoja.

LUE LISÄÄ: Ruoka ja Juoma Uutisia

LUE LISÄÄ: Terveys ja Hyvinvonti Uutisia

 

Lähde: Self.com

Sisältökuva 1: Pixabay

Sisältökuva 2: Pixabay

 

Lähde: Artikkelikuva / Pixabay