Maailman huippurheilijoiden treenisalaisuuksia – supertähdet kertovat

25.10.2016

Tarpeeksi unta

Maailman yksi kirrkaimmista tennistähdistä, Novak Djokovic, on tarkka siitä, että hän saa tarpeeksi unta ― hän tähtää siihen, että on nukkumassa 23.00 – 00.00 välisenä aikana, ja herää 7.00 aamulla. Tämän tiedon hän paljasti kirjassaan Serve to Win vuonna 2013.

“Olen tosissani. Kohtelen uniaikaani samalla kunnioituksella kuin kohtelen ruokavaliota, treeniohjelmaa tai kilpailijoitani. Niin tärkeää se on minulle.” hän sanoo kirjassaan.  ”Kohtelen uniaikaani samalla kunnioituksella kuin kohtelen ruokavaliota, treeniohjelmaa tai kilpailijoitani. Niin tärkeää se on minulle”, sanoo Novak Djokovic. Eikä hän ole yksin sitä mieltä, että unen saaminen on tärkeää.

Tästä ollaan lähes yksimielisesti sitä mieltä, että aikuisten on suositeltavaa saada 7-9 tuntia unta yössä, ja urheilijoiden siksi, että he suoriutuisivat mahdollisimman hyvin ― oli kyseessä sitten uima-allas, pelikenttä tai rata. Tutkijat ovat huomanneet, että jopa yhden yön huonot unet voivat näkyä piikkinä sydämensykkeessä, ne voivat vaikuttaa rasitustasoon ja muihin asioihin, jotka vaikuttavat suoritukseen.

Näin 4 muuta eliittikilpaurheilijaa kertovat unen vaikutuksesta suoritukseen:

 

Michael Phelps (Yhdysvaltalainen uimari, 28-kertainen olympiamitalisti)

”Uni on myös suuri osa palautumistani”, Phelps on kertonut aiemmin Men’s Fitnessille. “On todella tärkeää, että kehoni saa tarpeeksi lepoa, jotta olen valmis seuraavaa kisaa tai treeniä varten.”

Treenatessaan viimeisintä uintiaan varten Rioon, Phelpsin valmentaja Keenan Robinson hiljattain kertoi, että hän mittaa uimarin unta muiden kuntomittauksien lisäksi, ja tämä on päästänyt uimarin loistavaan kuntoon.

“Kun meille ensimmäistä kertaa annettiin käytettäväksi unen valvontamonitori, Michael oli skeptinen”, Robinson kertoi Fortunelle. Mutta kun he alkoivat valvomaan Phelpsin unta, hänen valmentajansa oli helpompi muokata treenit sen mukaisesti, miten levännyt Michael oli kyseisenä päivänä.

Univalvonnasta selvisi, että Phelps sai keskimäärin 7,5 tuntia unta jokaisena yönä 373 päivää ennen Rion Olympialaisia, Fortune kertoi. Joten tähän unimäärään tähtäsivät uimarit myös kisoissa.

 

LeBron James (Cleveland Cavaliers Forward, NBA)

“Uni on kaikkein tärkein asia kun puhutaan palautumisesta”, LeBron James kertoi aiemmin CBS Sportsille. “Ja se on erittäin vaikeaa meidän aikataulullamme. Meidän aikataulu pistää meidät valvomaan pitkälle yötä, ja suurimmalla osalla kertoja heräämme aikaisin aamulla.. Ei ole parempaa palautumista kuin kunnon uni.”

 

Drew Doughty (Los Angeles Kings, puolustaja, NHL)

“Nukun todella paljon”, Doughty kertoi The New York Timesille aiemmin tänä vuonna. ”Yritän nukkua niin paljon kuin mahdollista. Päiväuneni ovat pitkiä. Koitan päästä aikaisin nukkumaan ja herätä mahdollisimman myöhään.”

 

Serena Williams (Tennispelaaja, 21 Grad Slams palkinnon voittaja)

Vaikkakin hän myöntää olevansa parantumaton yökyöpeli, on hän tietoinen siitä, että hyvän levon saaminen on erittäin tärkeää.  Kun toimittaja kysyi Williamsilta miksi hän ei ollut oma hymyilevä itsensä viime vuotisen ottelun jälkeen, hän vastasi: “Kello on 23:30”

“Ollakseni täysin rehellinen, en haluaisi olla täällä. Haluaisin vain päästä nukkumaan, sillä minun tarvitsee herätä aamulla aikaisin treeneihin.”

LUE LISÄÄ: LIIKUNTA & FITNESS UUTISIA

 

Lähde: Huffington Post

Artikkelikuva: Pixabay