Mitä tapahtuu, kun näytät nuoremmalta kuin oikeasti oletkaan? – 11 asiaa

13.5.2020

Kun täytät 29 vuotta, se alkaa tuntua jo jäsenissä. Et enää halua riekkua yömyöhään baareissa. Ystäväsi menevät naimisiin, etkä voi enää juoda nuorempien tahtiin. Et myöskään enää välitä, mitä muut ihmiset ajattelevat, vaan teet asioita, joita haluat oikeasti tehdä.

Mutta vaikka ikä alkaisikin tuntumaan paikoissa, ulkonäkösi saattaa olla 18-vuotiaan tasolla. Monet naiset näyttävätkin nuoremmilta kuin oikeasti ovatkaan.

Seuraavassa 11 asiaa, joita tapahtuu ihmisten erehtyessä iästäsi:

Elokuvissa ihmetellään, missä huoltajasi on

Tätä tapahtuu oikeasti. Menin alaikäisiltä kiellettyyn näytökseen, ja vartija kysyi huoltajani perään.

Papereitasi kysellään aina

Yleisin baariskenaario: Kävelen poikaystäväni kanssa baariin, jossa ei tunnuta kysyttävän keneltäkään papereita. 2 vuotta nuoremmalle poikaystävälleni tarjoillaan ongelmitta, mutta minulta kysytään AINA paperit.

 

Monet luulevat papereideni olevan väärennetyt

Kun henkilöllisyyteni tarkastetaan, ikävuoteni tarkastetaan kahdesti, minkä jälkeen joskus jopa pyydetään lausua kirjain kirjaimelta koko nimeni. Välillä pyydetään jopa kertomaan osoitteeni.

Kampaajasi kysyy, oletko menossa koulun tanssiaisiin

Kun varasin aikaa kampaajalle, hän oletti minun valmistautuvan tanssiaisiin.

 

Kampaaja hämmästyy löytäessään muutaman harmaan hiuksen päästäsi

Koska ei ole täysin normaalia, että parikymppisellä kasvaa jo harmaita hiuksia.

 

Ihmiset pyytävät anteeksi kiroiluaan

”Usko tai älä, olen saattanut joskus aikaisemminkin kuulla tuon sanan. Itse asiassa, nyt kun olen lähes 30, ei minua enää kiinnosta vi*****aan.”

 

Lukioikäiset pojat yrittävät iskeä sinua

Joskus mietin itsekseni, “miksi tuo poika tuijottaa minua?” Sitten hän hymyilee tai iskee silmää, jolloin tiedän mistä on kyse.

 

Kun menet baariin, baarimikko olettaa sinun olevan täysin tietämätön eri drinkeistä

Kiitos tarkennuksesta, mutta osaan kyllä erottaa vodkan, rommin ja tequilan.

 

Saat helposti opiskelija-alennuksia

Halvemmat bussiliput, leffaliput, museoliput, ruoka-annokset…

 

Ihmiset aliarvioivat sinua luullen, että olet kokematon

Oli kyse sitten urastani tai ihmissuhteista, ihmiset eivät ymmärrä minun olevan 10 vuotta ulkonäköäni edellä. He tuntuvat hämmästyvän, kun kerron aikaisemmista työpaikoistani tai treffikokemuksista.

 

Ihmiset kertovat, kuinka hienoa on näyttää ikäistään nuoremmalta

Joskus on ärsyttävää, kun ihmiset eivät ota sinua tosissaan. Mutta sitten katson äitiäni ja tajuan, kuinka onnekas olen. Hän on kuusikymppinen, mutta näyttää nelikymppiseltä. Ja mikä tärkeintä, hänellä on edelleen nuori,

 

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Huffingotn Post
Lähde: Artikkelikuva / Pixabay