5 Yksinkertaista tapaa vahvistaa ystävyyttä avioliitossasi

19.7.2022

“Aidot ystävät eivät ole ikinä kaukana; he säilyvät aina sydämessä.”

Edellä mainittu sitaatti sopii hyvin pariskunnille. Me kaikki haluamme tietää, kuinka löytäisimme ikuisen rakkauden. Mutta entä jos loppujen lopuksi kaikki pohjautuisikin siihen, että olisitte kumppaninne kanssa ystäviä? Kuulostaako liian helpolta?

Tohtori John Gottmanin tekemän tutkimuksen mukaan pitkäkestoinen eloisuus ja yhteys parisuhteessa syntyy tarkoituksellisen ystävyyden myötä, jota vahvistetaan jatkuvasti. Seuraavaksi kerron 5 yksinkertaista tapaa vahvistaa ystävyyttä parisuhteessasi.

 

Tee pienistä hetkistä suuria kokemuksia.

Ajattele kuherruskuukauttasi. Siihen aikaan tuntui kiehtovalta kertoa kaikki mielessäsi olleet asiat kumppanillesi. Olit korviasi myöten ihastunut, ja kaikki kumppaniisi liittyvä vain sai sinut rakastamaan häntä enemmän; hänen hullut puheenaiheensa tai hänen tapansa katsoa sinua olivat siihen aikaan parasta maan päällä.

Kelaa seuraavaksi pari vuotta eteenpäin. Kumppanissasi on edelleen kiehtovia puolia, mutta et voi olla huomaamatta tietynlaisen palon jo heikenneen. Yhteisen ajan viettäminen saattaa tuntua jo vähän työltä. Tässä vaiheessa tarkoituksellinen ystävyyssuhteen ylläpitäminen on elintärkeää.

Kauan yhdessä olleiden kumppaneiden täytyy oppia tekemään pienistä asioista merkittäviä viestiäkseen toisilleen siitä, että he ovat edelleen kiinnostuneita toistensa elämästä.

“Onko oliiviöljy loppu? Unohdin tarkistaa äsken, kun kävin keittiössä.” Kumppani kohauttaa olkapäitään eikä edes nosta katsettaan lukemastaan sanomalehdestä. Tai, kumppani laskee lehden ja vastaa: ”Hmm, ei mitään hajua. Mutta tarkastan asian ja käyn kaupassa illalla palatessani salilta!”

Ero on siinä, että virittäydyt tarkoituksellisesti kuuntelemaan toista ja vastaat tavalla, joka saa kumppanisi tuntemaan itsensä tiedostetuksi ja kuulluksi.

Lue myös: Pienillä romanttisilla teoilla on väliä parisuhteessa – tekevät onnellisemmaksi

 

Ilmaise aitoa kiinnostusta kumppaniasi kohtaan.

Teettekö hauskoja asioita yhdessä vapaa-ajallanne? Vaikka teillä ei olisikaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita, voitte silti nauttia toistenne seurasta tehden jotain, mistä edes toinen teistä on kiinnostunut.

Anna itsellesi mahdollisuus kokeilla parisuhteesi vuoksi asioita, joita et muuten tavallisesti kokeilisi. Tulet havaitsemaan, että niistäkin asioista tuleekin lopulta nautittavia.

Tavoite ei ole pakottaa itseä esimerkiksi nauttimaan golfauksesta, mutta kyse on siitä, että pääset nauttimaan kumppanisi seurasta golfauksen parissa.

 

Panosta pieniin, arkipäiväisiin hetkiin.

Niin kyseenalaiselta kuin se kuulostaakin, parhaiten suhdetta vahvistavia asioita ovat pienet asiat, joilla ilmaiset tiedostavasi kumppanisi tunteet ja mielipiteet.

Tohtori Gottmanin tutkimuksen mukaan pitää paikkansa, että “romanssi voi alkaa keittiössä”. Pienet asiat, kuten tiskien pesu, pyykkien kuivaaminen, TV:n katselu tai yhdessä kokkaaminen voivat olla mahdollisuuksia syventää sinun ja kumppanisi välistä yhteyttä.

Nämä voivat olla hetkiä, joissa jaatte kuulumisianne, kerrotte tavoitteistanne tai vain yksinkertaisesti kerrotte toisillenne, miten teillä menee.

Lue myös: 10 pientä asiaa, jotka merkitsevät naisille loputtoman paljon

 

Tee ystävyyssuhteestanne ehdoton.

Kun ajattelet parasta ystävääsi, tiedostat todennäköisesti, ettei mikään voisi katkaista ystävyyssuhdettanne. Hyväksytte toisenne eroavaisuudet ja saatatte välillä olla asioista eri mieltä, mutta loppujen lopuksi rakastatte toisianne.

Saman mentaliteetin integroiminen avioliittoon voi tehdä ihmeitä romanssille. Kun tunnistat, ettette ole välttämättä aina samaa mieltä kohtaamistanne asioista, saattaa kumppanisi näyttäytyä silmissäsi aivan uudessa valossa.

Työstressi, ongelmat lapsien tai muiden perheenjäsenten kanssa ovat esimerkkejä, jotka voivat haitata avioliittoa. Niiden ei kuitenkaan tule vaikuttaa siihen, kuinka kohtelet kumppaniasi. Kunnioita ja tue häntä samalla tavalla, kuin toivot hänen kunnioittavan sinua.

 

Ole kumppanisi puolella.

Samassa joukkueessa oleminen on enemmän kuin vain erimielisyyksien ratkomista. Kun kohtaatte kumppanisi kanssa maailman, tulee sinun aina olla hänen puolellaan. Älä koskaan asetu vihollisen puolelle.

Osoita aidosti, että haluat olla hänen tukenaan äläkä ikinä tee tai sano asioita, jotka voivat saada hänet tuntemaan itsensä merkityksettömäksi tai yksinäiseksi. Jos näet kumppanisi epämukavassa sosiaalisessa tilanteessa, tue häntä.

Kiinnittäkää itsenne tukevasti parisuhteeseenne muistuttamalla toisianne tulevaisuuden tavoitteistanne, jos toinen tuntuu menettävän toivoaan.

Kuten mikä tahansa ystävyyssuhdetta, tulee myös avioliittoa priorisoida ja hoitaa. Luomalla merkityksellisiä kokemuksia, osoittamalla aitoa kiinnostusta toista kohtaan, priorisoimalla romanssia ja tukemalla kumppaniaan voi vahvistaa parisuhdetta rajattomasti.

Lue myös: 30 merkkiä siitä, että olet ollut suhteessa naurettavan pitkään

 

Näiden keinojen toteuttaminen voi toimia oljenkortena suhteellenne ja mahdollisesti tulevaisuudessa pelastaa avioliittonne.

Lue lisää: seksi & romantiikka uutisia

Lähde: Prevention.com
Lähde: Pixabay.com / karenwarfel