5 vinkkiä parhaisiin päiväuniin – voi tutkitusti paremmin

5 vinkkiä parhaisiin päiväuniin – voi tutkitusti paremmin

20.9.2017

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:

Päiväunilla oli aiemmin huono maine johtaen ikäviin ja epäoikeudenmukaisiin mielikuviin laiskuudesta, jäähyä tarvitsevasta villistä päiväkotilapsesta.

Näin ei ole enää. Vuonna 2013 toteutettu kysely paljasti, että 40 prosenttia nukkui vähemmän kuin suositellut 7 tuntia yössä; lisäksi 43 prosenttia myönsi voivansa paremmin, jos nukkuivat tätä enemmän. On siis ymmärrettävää, että yritämme saada lisäunta aina kuin mahdollista.

 

Päiväunia kannustetaan ottamaan

Useampi ihminen tekeekin tämän jo. Yritykset kuten Google ja Ben & Jerry’s kannustavatkin työntekijöitään ottamaan päiväunia. Michiganin yliopisto on yksi niistä useasta koulusta, jotka ovat rakentaneet huoneita päiväunille (koulun kirjastossa on huone, jossa on kokoontaitettavia sänkyjä, kertakäyttöisiä tyynyliinoja ja 30 minuutin aikaraja).

Barclays PLC, kansainvälinen rahoitusyritys, sai viime vuonna ei-toivottua huomiota, kun Wall Street Journal paljasti, että heidän nääntyneet harjoittelijansa pakenivat WC-tiloihin nokosille käyttäen kännyköitänsä herätyskellona. Ja sitten on olemassa myös Google Naps, parodia Google Mapsista, joka kertoo parhaat vinkit kaupungissasi silmien ummistamiselle kirjastoista puiston penkkeihin.

 

Biologinen kello ja vuorokausirytmi

Se, että olet uninen ennen nukkumaanmenoaikaa, on täysin normaalia. Meidän sisäinen biologinen kellomme (tunnetaan myös vuorokausirytminä), joka säätelee meidän fyysisiä, henkisiä ja emotionaalisia muutoksia läpi vuorokauden, kontrolloi myös meidän hereillä oloamme.

Harvard Medical Schoolin teettämän tutkimuksen mukaan tunnemme olomme valppaaksi päivällä ja illan lähestyessä tunnemme olomme pikkuhiljaa uniseksi. Jotkut meistä kokevat unisuutta kesken iltapäivän ja lyhyet nokoset voivatkin olla ratkaisu tähän sumeaan olotilaan.

Lue myös: Naiset tarvitsevat enemmän unta kuin miehet

Silmien ummistamisen hyödyt

Tutkimukset osoittavatkin, että olemassa lista hyödyistä, jotka lyhyt silmien ummistus tuottaa. Näiden hyötyjen joukossa ovat muun muassa aivojen tehojen lisääntyminen, valppauden kasvaminen ja muistin paraneminen.

Päiväunet voivat vaikuttaa myös vyötärönympärykseen: univaje voi lisätä nälkäisyyttä ja siten kasvattaa ylensyönnin mahdollisuutta. Nyt kun sää alkaa käymään viileämmäksi, voitko kuvitella mitään parempaa kuin mukava hetki viltin alla iltapäivällä?

Tässä muutama vinkki siihen , kuinka saat kaiken mahdollisen irti pienestä lepohetkestä:

 

Löydä kultainen keskitie

Kuten monissa muissakin tilanteissa, ajoitus on kaikki kaikessa. ”Paras aika päiväunille on mahdollisimman lähellä keskipäivää,” sanoo Michael Grandner Pennsylvanian yliopistosta.

”Ennen lounasta on liian aikaista,” Grandner jatkaa. ”Jos otat nokoset liian myöhään päivällä, se häiritsee yöunia. Nyt kun päivä lyhenee ja aurinko laskee aiemmin, suositeltava aika on puolen päivän ja klo 15 välillä.”

Lue myös: Yllättävä totuus päiväunien toimivuudesta

 

Pidä päiväunet lyhyenä

Antaessasi itsellesi luvan makoilla juuri niin kauan kuin nukuttaa, ei ole hyvä idea. Määrittele sopiva aika päiväunille ja laita herätyskello soimaan. Ihanteellisesti päiväunien tulisi kestää 20-30 minuuttia.

”Voit nukkua jopa 60 minuuttia, mutta tuolloin päiväunien hyödyt liittyen muun muassa aivojen toimintaan vähenevät,” Grandner kertoo. Hän jatkaa kertomalla, että päiväunien kestäen yli 60 minuuttia, vaivut syvempään uneen ja siitä herätessä voit kokea olosi uniseksi, joka taasen vaikuttaa siihen, kuinka päivä pitkien unien jälkeen jatkuu.

Lue myös: 7 hälyttävää merkkiä siitä, että tarvitset enemmän unta

 

Käperry sohvalle

Sänky kertoo kehollesi, että olet menossa nukkumaan nokosten sijasta ja siten saatat päätyä täyteen uneen. Päiväunet tarvitsevat mukavan paikan, muttei liian mukavaa paikkaa. Sohva on tällöin ystäväsi.

Lue myös: 7 syytä miksi et saa nukuttua

 

Pidä tila rauhallisena

Suojaa nukkumatilasi. Tarvitset paikan, joka on mahdollisimman hiljainen (voit käyttää myös korvatulppia). Tilan tulisi olla myös tarpeeksi pimeä silmien ummistamiselle, muttei kuitenkaan täysin pimeä, sillä muuten aivosi luulevat olevan yöunien aika.

Lämpötila ei saa olla liian kylmä tai kuuma – hiukan viileä on paras vaihtoehto mukavimmille päiväunille. Jos sinulla on liian kylmä tai kuuma, kehosi alkaa säätelemään ruumiinlämpöäsi, joka voi tehdä rentoutumisesta haastavaa.

Lue myös: Tutkimus – lasillinen viiniä ennen nukkumaanmenoa edistää painonpudotusta

 

Koordinoi kofeiinin määrää

Vaikka kofeiinin vaikutus saattaakin tuntua täysin vastakohtaiselta, japanilainen tutkimus vuodelta 2003 osoitti, että kuppi kahvia ennen päiväunia voi vaikuttaa positiivisesti lepohetkeen. Syy siihen on se, että kahvin vaikutus iskee noin 20-30 minuutissa, eli juuri silloin kun heräät päiväunilta ja näin tunnet olosi virkeäksi.

Lepo yleisesti ottaen, jopa ilman unta, on hyödyllistä. Rentoudu, sulje silmäsi, hengitä syvään ja olet reippaampi 20-30 minuutin kuluttua.

Lue myös: Voiko seksi parantaa yöunia?

Lue lisää: lifestyle & vapaa-aika uutisia

Lähde: Huffington Post
Lähde: Artikkelikuva / Pixabay

JAA TÄMÄ ARTIKKELI:


Osallistu keskusteluun