5 mahtavaa parisuhdevinkkiä, jotka viisaat naiset jo tietävät

25.3.2021

Luulen, että kaikki meistä ovat samaa mieltä siitä, että parisuhteet ovat pelottavia. Toiseen ihmiseen luottaminen on suuri riski – etenkin heille, jotka ovat olleet jo pitkään sinkkuja. Me tiedämme, miten pärjäämme omillamme ja kuinka ollaan itsenäisiä ja onnellisia. Parisuhteeseen siirtyminen voi pahimmassa tapauksessa tuntua siltä kuin heittäisit kaiken sen vaivan giljotiiniin.

 

Mutta ollessasi viisas, itsevarma nainen, ei tarkoita sitä, että sinun tulisi vältellä deittailua. Sinun ei koskaan tulisi lopettaa sen tavoittelua, jonka haluat saada – oikean parisuhteen sellaisen henkilön kanssa, joka vie jalat altasi – vain, koska pelkäät, että satutat itsesi matkan varrella.

xx1

 

Avain onneen ei ole se, että hyppäät kenenkä tahansa kelkkaan, varsinkaan niiden, jotka haluavat vain maata kanssasi. Tai niiden, jotka kertovat, että haluavat olla kanssasi, mutta eivät koskaan sitoudu. Tai miesten, jotka saavat sinut uskomaan, että heillä on kaikki hyvin ja kasassa vaikka todellisuudessa asiat ovat heikolla pohjalla.

 

Onneksi on kuitenkin olemassa tapoja, joilla voit navigoida itsesi draaman ja valheiden läpi, saavuttaen järkeviä valintoja. Sinun vain tarvitsee tehdä ensin hieman töitä sen eteen. Kala Spigarelli, asianajaja sekä Undolus -yrityksen toinen omistaja (treffisovellus naisille), kertoi haastattelussa miksi naisten PITÄÄ tehdä hieman töitä etukäteen ennen kuin he alkavat tapailla miestä. Hän sanoi ”Jos olet ollut parisuhteessa, joka oli kamala, sinulla on todennäköisesti kaava, jonka perusteella päädyt saman tyyppisiin parisuhteisiin, vaikka itse jopa tunnistaisit sen. Ja siitä on vaikea päästä eroon.” Eikä kukaan halua toistaa samoja virheitä kerta toisensa jälkeen.

 

TÄMÄN takia VIISAAT naiset tekevät kotiläksyt ennen kuin päästävät itsensä takaisin deittailun uuvuttavaan maailmaan. Tässä on muutama asia, joiden tulisi helpottaa naista löytämään oma saaliinsa miljoonien kalojen joukosta.

 

1. Älä makaa miehen kanssa ennen kuin hän on valmis sitoutumaan.

Kaikkein helpoin tapa nähdä, onko mies tosissaan kanssasi, on se, kuinka kauan hän pystyy pidättäytymään. Jos hän on tilanteessa vain seksiä varten, hän ei jää kuhnailemaan turhan pitkäksi aikaa.

 

2. Kiinnitä enemmän huomiota tekoihin kuin sanoihin.

Miehet puhuvat paljon sontaa, kun he tapaavat sinut ensimmäisen kerran. Monilla on suuret eleet ja puheet, mutta toteutus jää jonnekin taka-alalle. Ota kaikki lupaukset ylös mitä mies sanoo todisteeksi. Muista, että on paljon tärkeämpää NÄYTTÄÄ rakkaus kuin KERTOA rakastavansa.

xxx2

 

3. Tee hieman taustatutkimusta.

Pienessä tutkimustyössä ei ole mitään pahaa, kunhan sen tekee oikeista syistä. Viisaat naiset käyttävät sosiaalista mediaa sekä sivustoja kuten Undolus, jotka auttavat naisia navigoimaan läpi kaikkien huonojen kandidaattien, joita tulee väistämättä deittailussa. Jos käytät Undolusta (niin kuin sinun kannattaisi käyttää), saat jokaisesta uudesta miehestä totaalisen raportin taustoista sekä rikosrekisteristä JA voit lukea muiden naisten tekemiä arvosteluita. OI KYLLÄ.

 

4. Kysy kysymyksiä.

Nämä naiset eivät pelkää sitä tilannetta, kun mies luikkii karkuun, kun todelliset asiat astuvat kuvioon. Kyseessä on sinun aikasi ja huomiosi, jota hän haluaa, joten varmista, että hän on sen arvoinen. Kysy häneltä mitä hän on mieltä asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä, niin näet, oletteko samalla tasolla. (Fiksu mies on joka tapauksessa valmistautunut näitä kysymyksiä varten).

 

5. Varmista, että hän on sen arvoinen.

Haluat varmistaa, että romanttiset aikomuksesi ovat samalla tasolla kuin itse olet. Ei ole mitään järkeä deittailla henkilö, joka ei halua elämältä samoja asioita kuin sinä, eikö? Miksi esittää, että olet sopiva, jos näet jo asioita jotka tulevat aiheuttamaan kismaa tulevaisuudessa? Et halua tuhlata aikaasi tutustuaksesi henkilöön, joka ei ole sinun kannaltasi looginen tyyppi treffailla. Ole realistinen heti alusta saakka, ja säästä itsesi turhalta kivulta.

 

LUE LISÄÄ: SEKSI JA ROMANTIIKKA UUTISIA

 

Lähde: Your Tango

Artikkelikuva: Unsplash

Sisältökuva 1: Pixabay

Sisältökuva 2: Pixabay