10 tositarinaa valheista, jotka ovat tuhonneet parisuhteita

4.8.2018

Naiset Ask Women sivustolla jakoivat joitakin murskaavimpia valheita, joita heidän eksänsä ovat kertoneet heille parisuhteessa. Alla 10 kaikkein yllättävintä valhetta.

 

1. Hänellä oli salainen perhe

“Hän kertoi minulle olevansa sinkku. Paljastuikin, että hän on oikeasti naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Se paljastui minulle tehdessäni vähän tutkimusta netissä.”

 

2. Hän oli työtön

“Eksäni sai potkut töistään varastamisen takia. Hän teeskenteli menevänsä töihin joka päivä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sain hänet kiinni kun kämppiksemme veti juuttuneen paperin pois tulostimesta, joka oli puolikas sivu hänen ansioluettelostaan. Kun kysyin häneltä, hän myönsi, että hän oli saanut potkut eikä ollut ollut töissä viikkoihin.”

 

3. Hänellä oli ei-niin-salainen suhde.

“Edellinen poikaystäväni petti minua opiskellessaan ulkomailla. Hän ei peitellyt sitä kovin hyvin, joten kuulustelin häntä siitä. Hän jatkoi valehtelua. Sitten näin kuvan heistä yhdessä Facebookissa. Erosin hänestä ja hän huusi minulle paljon. Koetimme saada asiat järjestykseen pikaisesti… Hän ei ymmärtänyt miksi en halunnut hänen pysyvän naisen ystävänä, jonka kanssa hän petti minua kun yritimme saada asioita järjestymään. Tyhmä virhe vältetty.”

 

4. Hän valehteli kotona asumisesta.

“Eksälläni ja minulla oli kaukosuhde. Hän valehteli kokonaiset yhdeksän kuukautta, jonka aikana tunsimme, että hän asui yksin vaikka hän todellisuudessa asui siskonsa ja äitinsä kanssa. Minua ei olisi kiinnostanut se, että hän asuu äitinsä kanssa, mutta kun vihdoin suunnittelin tapaavani hänet hänen luonaan ja ostin liput, hän vihdoin myönsi asian. Näin jälkeenpäin se oli iso varoitusmerkki ja paljasti, että hän on todella epävarma typerys, joka esitti itsevarmaa. Yököttävää.”

 

5. Hän valehteli siitä, kuka hän oikeasti on

“Tämä ei ollut vain yksi vale, vaan hän enemmänkin esitti olevansa joku jota hän ei todellisuudessa ollut: rento, suhteellisen vapaamielinen mies, joka uskoi tasa-arvoon, kierrätykseen ja suvaitsevaisuuteen. Hän paljastuikin kireäksi, erittäin kateelliseksi, kontrolloivaksi ja epätavallisen konservatiiviseksi ja kaikki tämä tuli esiin niin hiljalleen, että olin jo niskaani myöten rakastunut ennen kuin tajusin. Lopputulos: vietin puolitoista vuotta koittaen ymmärtää, että edes ajattelin rakastavani häntä, emme sopineet ollenkaan yhteen. Erosimme.”

 

6 .Hän väitti olevansa nuorempi kuin hän olikaan.

“Eksäni valehteli iästään melkein sen kolme vuotta, jonka tapailimme. Aloitimme seurustelun kun olin juuri täyttänyt 17 ja hän väitti juuri täyttäneensä 25 vuotta (joka on jo valmiiksi iso ikäero). En muista 100 prosenttisesti, miten sain tietää, että hän oli oikeastaan yli 30-vuotias kun aloitimme seurustelun. Siinä kohtaa tiesin, että minun pitää jättää hänet, mutta kesti pitkään ennen kuin pystyin siihen koska hän oli manipuloinut tunteitani niin pitkään.”

 

7 .Hän valehteli talousasioista.

“Eksäni valehteli maksavansa asuntolainaa joka kuukausi. Sain tietää kun asuntomme ulosmitattiin. Hän valehteli armeijasta vapautumisesta kaksi viikkoa oikean vapautumisen jälkeen. Hän nousi aikaisin aamulla, laittoi univormunsa päälle ja antoi minun ymmärtää, että hän oli töissä koko päivän. Hän valehteli siitä, miksi olimme aina vararikossa. Paljastui, että hänellä oli peliongelma. Hän valehteli veloistaan. Sain tietää, kun sähkömme ja vetemme katkaistiin toistuvasti ja perintätoimistojen työntekijät alkoivat ilmestymään asunnollemme.”

 

8 .Hän teeskenteli, ettei tiedä toisesta naisesta.

“Hän sanoi minulle, “En tiedä kuka tuo nainen on ja olet sekaisin” kun vieras nainen lähestyi meitä ruokakaupassa. Myöhemmin sain tietää miehen puhelimessa olevista kuvista, että hän oli harrastanut naisen kanssa seksiä MINUN autossani. Tämä sekä kaikki sähköpostit, tekstiviestit ja pikaviestit kulminoivat 3,5-vuotisen suhteemme loppua. Hän petti minua KOKO ajan. Koko parisuhteemme oli valetta, hän valehteli kaikesta.

 

9. Hän valehteli olevansa norjalainen. (Kyllä, luit oikein).

“Yksi eksäni väitti olevansa norjalainen – hän väitti, että hänet oli kasvatettu siellä 14-vuotiaaksi. Hän tuki valhettaan opettelemalla Norjaa niin hyvin, että hän sai norjalaisia ystäviä, jotka eivät vain uskoneet, että hän on sieltä, vaan tiesivät alueen josta hän tulee hänen aksenttinsa/sanontojensa perusteella. Muita väitöksiä: hän on pakana, hän on ollut norjalaisessa armeijatukikohdassa Svalbardissa vuoden, hän on myös erittäin varakas sekä vuoden vanhempi kuin hän oikeasti on.”

 

10. Hän valehteli kaikesta.

“Tapailin miestä, joka valehteli AIVAN KAIKESTA. Kaikki, mistä hän vain voisi valehdella. Hän ei edes pystynyt pitämään valheitaan yhtenäisinä ja kertoi minulle kolme eri tarinaa siitä, miten hänen äitinsä oli kuollut ja hänen tätinsä kasvatti hänet, mutta myöhemmin hänen tätinsä olikin hänen äitinsä… aivan outoa. Useita valheita hänen perheestään, jotka eivät olleet missään tekemisissä hänen kanssaan, koska hän oli patologinen valehtelija. Hän valehteli vatsasyövästään siihen pisteeseen, että vein hänet sairaalaan, odotellen siellä tunteja, jonka jälkeen hän lähti vastoin lääkärin suositusta (hänen sanojaan), mutta oikeasti hänellä ei ollut mitään vaivaa … olen paljon parempi ihmistuntija nykyään, mutta opin sen kantapään kautta.”

 

Lähde: Huffington Post

Artikkelikuva: Pixabay / Pexels