Wienerit

18.9.2020

Oletkohan mahtanut ajatella aina sanoin kuin minä? Wienereiden teko itse on aikaavievää ja vaikeaa hommaa. No, mutta kun ei ole. Hetki tässä toki vierähtää, mutta kaikki vaiva maksaa kyllä itsensä takaisin,- niin hyviä nämä ovat. Kuvatessa näitä ihanuuksia, ajattelin, että olisikohan kiva ottaa kuva wieneristä, josta on haukattu pala. Noh… haukkasin palan… ja toisenkin… ja hups… pian ei enää ollutkaan mitä kuvata.

Taikina

Ainekset:

  • 2 dl maitoa
  • 40 g hiivaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 5 rkl sokeria
  • 1 kananmuna
  • n.4,5-5 dl vehnäjauhoja
  • 40 g voisulaa

Kaulitsemiseen:

  • 200 g voita

Päälle:

  • kananmuna
  • vaniljakreemiä
  • aprikoosi/vadelmamarmeladia
  • tomusokerikuorrutetta

wienerit_2

Valmistus:

  1. Sekoita suola ja hiiva kylmään maitoon. Lisää joukkoon sokeri ja kananmuna, sekä osa jauhoista. Sekoita kunnolla ja lisää lopuksi loput vehnäjauhot, sekä jäähtynyt voisula.
  2. Levitä taikina suorakaiteen muotoiseksi (n. 45x60cm) levyksi ja ota juustohöylällä voista siivuja. Asettele voisiivut keskelle ja taita ensin vasen puoli voin päälle ja sitten oikea puoli vasemman päälle. Kauli levyksi ja toista 4-5 kertaa sama. Lopuksi laita taikina kelmuun ja jääkaappiin noin tunniksi.
  3. Kauli kylmä taikina levyksi ja leikkaa esim. pizzapyörällä taikina 12 osaan. Nostele sitten jokainen kulma keskelle ja paina sormilla. Laita ”nyytti” sitten leivinpaperin päälle, liinan alle kohoamaan.
  4. Voitele wienerit kananmunalla. Sekoita vaniljakreemistä tahna ja nosta nokare wienerin päälle. Paista wienerit 200 asteessa, kunnes ovat kauniin ruskeita.
  5. Nostele jäähtyneen wienerin päälle hilloa ja koristele tomusokerikuorrutteella, sekä tomusokerilla.

wienerit_3

Katso lisää leivontareseptejä!

Kirjoittaja:

Vispilän varressa touhustelee viiden lapsen (-98, -09, -11, -12, -14) äippä Lahdesta. Koulutusta hommaan minulla ei ole, mutta innostusta senkin edestä. Toivottavasti löydätte blogistani jotain inspiroivaa ja uusia ideoita sekä tietenkin makuelämyksiä. Leivon omaksi ilokseni ja silloin tällöin myös muidenkin matkaan.