Hedelmä­-valkosuklaa gino

3.6.2016

Yksi mieleenpainuvimpia ravintolamuistojani liittyy tähän suussa sulavaan ja super helppoon jälkiruokaan jota sain maistaa vuosia sitten ruotsalaisessa ravintola Richessä. Yksinkertaisuudessaan nerokas jälkiruoka on sittemmin tähdittänyt kesäateriahetkiämme moneen otteeseen.

Jos hedelmät eivät ole lämpimänä oma juttusi, mikset testaisi hedelmien sijaan marjoja? Suosittelen kuitenkin myös epäilijöitä testaamaan tätä ihanaa kesäherkkua. Nauti sellaisenaan tai pehmeän vaniljajäätelön kera. Tämä jälkiruoka maistuu niin lapsille kuin aikuisillekin!

Hedelmäavalkosuklaa_gino_4

Ainekset:

  • 2 banaania
  • 5 dl mansikoita paloiteltuna
  • 4 kiiviä
  • 100 g valkosuklaata
  • Vaniljajäätelöä tarjoiluun

Hedelmäavalkosuklaa_gino_2

Valmistus:

  1. Kuori ja pilko banaanit, irrota mansikoista vihreät kannat ja pilko ne paloiksi.
  2. Kuori kiivit (helppoa ja nopeaa kun puolitat ne ja koverrat hedelmälihan teelusikalla ulos!) ja paloittele hedelmäliha.
  3. Lado hedelmät matalaan uuninkestävään vuokaan ja sekoita kevyesti. Eri hedelmiä pitäisi olla suurin piirtein saman verran, tai voit painottaa niiden osuuksia oman makusi mukaan.
  4. Raasta pintaan reilu kerros valkosuklaata.
  5. Nosta vuoka uuniin grillivastuksen alle, tai grilliin ja grillaa vain hetki, kunnes suklaa hieman sulaa ja saa vähän väriä. Hedelmät saavat jäädä napakoiksi eikä niitä tarvitse kypsentää läpikypsäksi mömmöksi.
  6. Tarjoile valmis gino vaniljakermajäätelön kera ja nauti!

Hedelmäavalkosuklaa_gino_3

Katso lisää jälkiruokareseptejä!

Kirjoittaja:

Hanna tehtailee arjen luksusruokaa bloginsa Gurmee.netin puolella sekä kirjassaan Aamupala - hyvinvointi alkaa aamusta. Yksinkertaisia, mutta herkullisia ohjeita joita on ammennettu ympäri maailmaa. Helppoja ja nopeita, pitkään kypsytettyjä ja rakkaudella valmistettua ja kaikkea siltä väliltä. Hannan keittiössä nauru ja kömmähdykset kohtaavat innostuksen ja päättäväisyyden. Lopputuloksena herkullisia aterioita yhdelle tai koko perheelle.