Gluteeniton libanonilainen tabbouleh-salaatti

11.6.2016

Tabbouleh on libanonilainen yksinkertainen, mutta herkullinen salaatti, joka sisältää runsaasti tuoreita yrttejä. Salaatin pohjana käytetään perinteisesti bulguria, joka on vehnää. Halusin tehdä salaatista gluteenittoman ja viljattoman version ja käytin bulgurin sijaan punaista kvinoaa. Siinä on miellyttävän mieto pähkinäinen maku ja sen rakenne on irtonaisempaa kuin valkoisen kvinoan (oma kokemus). Edellä mainittujen raaka-aineiden lisäksi salaatti sisältää lisäksi tomaattia ja punasipulia. Salaatti maustetaan simppelisti tuoreiden yrttien lisäksi suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä ja sitruunamehulla. Helppoa ja herkullista tarjottavaa, johon on hyvä upottaa ylijäänyt kvinoa. Kvinoan tilalle voi kokeilla myös riisiä tai amaranttia, jos haluaa tehdä salaatin gluteenittomasti. Salaattia voi myös varioida mielensä mukaan. Omaan salaattiini lisäsin vielä tuoretta kurkkua ja valkosipulia.

TABBOULEH-SALAATTI_2

Ainekset:

  • 1,5dl punaista kvinoaa
  • 3dl vettä
  • 0,25tl suolaa
  • 2 isoa tomaattia pilkottuna
  • ½-1 kurkku pieneksi kuutioituna
  • 1 punasipuli silputtuna
  • 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
  • 2 reilua kourallista persiljaa silputtuna
  • 1-2 reilua kourallista tuoretta minttua silputtuna
  • 3rkl oliiviöljyä
  • 4rkl sitruunamehua
  • suolaa maun mukaan
  • mustapippuria maun mukaan

TABBOULEH-SALAATTI_3

Valmistus:

  1. Huuhtele kvinoa tiheäreikäisessä siivilässä kylmän veden alla huolellisesti.
  2. Valuta ja kippaa kattilaan.
  3. Lisää vesi ja suola.
  4. Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä kannen alla 15 minuuttia, kunnes kvinoa on kypsää ja neste imeytynyt.
  5. Anna jäähtyä ja valmista sitten salaatti sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
  6. Mausta makusi mukaan.

Salaatin voi valmistaa myös tähteeksi jääneestä kvinoasta. Raaka-aineiden määriä voi muutella oman makunsa mukaisiksi.

Katso lisää salaattireseptejä!

Kirjoittaja:

Olen kiinnostunut ruuanlaitosta. Erityisruokavaliot sekä niihin liittyvien uusien reseptien kehittely ja testaus ovat suuri intohimoni kohde. Kaikkea on tullut kokeiltua, niin hyvällä kuin vähemmän hyvällä menestyksellä, kaikki on silti tullut syötyä. En tiedä johtuuko se siitä, että kurkustani menee alas lähes mitä tahansa vai lahjakkuudestani kehitellä uusia juttuja ;) Muiden ihmisten kannustamana päätin laittaa blogin pystyyn, jotta voisin jakaa ideoitani ja samalla auttaa moniallergisia ihmisiä löytämään uusia ideoita ruuanlaittoon ja leipomiseen.